maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pieksämäki - Tervetullutta vaihtelua pöytäjääkiekkoilijan arkeen

Tämän kirjoituksen ensisijainen tarkoitus on spekuloida tiivistyvää taistelua avoimen sarjan osallistumisoikeudesta kauden päättäviin maailmanmestaruuskisoihin Norjassa. Olisi kuitenkin suuri vääryys olla kehumatta erinomaisesti järjestettyä turnausta uudella pelipaikkakunnalla. Pelaajan näkökulmasta kisaan osallistuminen oli miellyttävä kokemus. Bluesin sijasta Pieksämäellä soikin iloiset sävelet: Hyvin läpiviety turnaus, kisapaikalla ollut kahvio palveluineen ja uusia tuttavuuksia. Kaikki yksityiskohdat järjestetty siten, että Pieksämäellä haluaisi pelata uudestaan. Erikseen nostan esiin vielä erillisille pöydille asetetut pelilaudat. Toivottavasti myös uudet pelaajat kiinnostuivat lajista ja tuovat uutta virtaa pöytäjääkiekkoon Suomessa. Iso kiitos Juhalle ja muille tapahtuman mahdollistaneille.

Koska Antti onnistuneesti kuvasi turnausraportissaan pelien lopputuloksista oleelliset asiat, mainittakoon erikseen vain muutamalla sanalla Spjalerancen suorituksesta seurana. Seuran perinteiden velvoittamana, kaksoisvoiton tarjosivat Ahti ja allekirjoittanut. Menestyksen kärkiparin takana täydensivät viisi muuta finaalisarjaan selvinnyttä pelaajaamme. Joukkuetaktiikaksi valittu, ensimmäisellä kierroksella vastakkain, eväsi tällä kertaa Teemun ja Oton mahdollisuudet neljän joukkoon pääsystä. Jo mainittujen lisäksi Vesan vahva suorittaminen finaalisarjassa päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella näyttävän paluun tehneen konkarin käsittelyssä. Pudotuspeleistä ulosjääneet Juho ja Sami lisäsivät joukkueemme panosta siten, että kahdentoista parhaan pelaajan joukossa oli peräti seitsemän Spjalea.

Autokuntamme (Stibe & Sami) matkakertomus olisi itsessään viihdyttävää luettavaa, mutta tarinoita muun muassa Joutsalaiselta Huoltoasema-yökerholta joutuu tiedustelemaan suullisesti osallistuneilta. Myös Oulun karavaanin kanssa tekstiviestitse käyty pöytäjääkiekkovisailu olisi tarkemman esittelyn arvioinen kokemus. Nämä jaarittelut jäävät kuitenkin toiseen kertaan ja on aika siirtyä itse asiaan.

Norjalaisen villapaidan metsästäjät.

Seuraavat pelaajat taistelevat paikasta auringossa. Osalla rusketusta on jo silmämääräisesti havaittavissa. Tämä kirjoitus on yhden henkilön arvaus lopullisesta rankingjärjestyksestä kärjen osalta, eikä se edusta seuramme arvoja tai yleistä mielipidettä. Veikkauksen tukena on hyödynnetty johtavien pöytäjääkiekkoanalyytikkojen (Stibe & Vesa) kanssa laadittuja matemaattisia malleja. Eri skenaariot ovat sikäli olleet mielenkiintoisia, että kaikilla malleilla on päädytty samoihin johtopäätöksiin: Viisi pelaajaa on varmistanut paikkansa kisoihin, rajalla olevilla kaksi sijaa kahdeksan joukkoon riittää, kolmetoista pelaajaa omaa realistisen mahdollisuuden ja Ahti on paras. Mielenkiintoista loppukauden osalta lienee se, kuinka monta lippua on kisoihin jaossa. Toivottavasti Prahassa onnistutaan.

(Pelaajan nykyinen rankingsijoitus ja pisteet suluissa)

1. Ahti (5/255)

Kolme turnausta, kolme kertaa 85 pistettä. Osallistuessaan kauden viimeisiin turnauksiin, tulee voittamaan rankingin ylivoimaisesti. 28-2 on Ahdin sarja kotimaisia pelaajia vastaan kahdessa viimeisimmässä turnauksessa. Ahdin kannalta voisikin toivoa, että joku meistä pystyisi tarjoamaan todellisen haasteen. Kiekkoilevan kansan iloksi Ahti on osallistumassa kauden viimeisiin kisoihin, saadakseen vireen kohdalleen ennen MM-kisoja. Saavuttaa kisalipun World Tour -sijoituksensa perusteella. Tarvitsee huipputason harjoitusvastustajaa ennen kesäkuuta.

2. Teemu (3/286)

Temppu nousi edellisellä kaudella ryminälle huipulle. Nyt hän on siellä jäädäkseen. Tasaista jälkeä koko kauden takonut nuori lahjakkuus on yksi niistä, joiden varaa tulevaisuuden huippumenestyksen voi laskea. On tärkeässä roolissa jo tulevissa kisoissa, jos joukkueen menestystä ajatellaan. Rankingin kakkossijan varmistamiseen riittää yksi palkintopallisijoitus jäljellä olevissa kisoissa. Teemulla on mahdollisuus hankkia kisalippu Prahan kisoista 13.4, mutta onko Tsekin matka prioriteettilista ykkösenä? Teemulla lienee siis eniten kannattajia Turun kisoissa ensi viikonloppuna.

3. Santtu (1/316)

Aloitti kauden vakuuttavasti voittaen Oulussa. Sen jälkeen ei ole tarvinnut kotimaankisoja jännittää. Kahdeskymmenesviides kotimainen rankingturnauksen voittaja on jo maajoukkueen runkokalustoa. Santulla edessä ovat uransa toiset maailmanmestaruuskisat. Nyt taistelee realistisesti pudotuspelipaikasta. Hankkiiko kisalipun maailmanliigasta? Vahva kiinnitys ylimääräiseen kisalippuun jo nyt, mahdollisuus varmistaa se Tsekeissä.

4. Kristian (2/288)

Yhdeksännet peräkkäiset maailmanmestaruuskisat kutsuvat. Käsittämätön suoritus joukkueen nestorilta, jonka pelillinen taso säilyy korkeana harjoittelemattomuudesta huolimatta. Käytännössä varmistanut kisapaikkansa jo nyt, teoriassa yksi kisa kannattaa vielä pelata. On yhä lähellä maailman huipputasoa. Paluu sinne ei mahdotonta, mutta motivaation löytyminen epätodennäköistä. Kauden kruunu kotimaan kilpakentillä on vielä saavuttamatta. Säästelee parasta virettään vuonojen maahan.

5. Mika (7/237)

Tasaisen epätasainen kausi on mahdollistanut vanhan ketun hiipimisen jälleen maajoukkueeseen. Onnistuminen Pieksämäellä toi leiman kisapassiin, kun suorittamisen tasaisuus aikaisemmissa kisoissa on tuonut riittävät pohjapisteet. Pelaa samalla tasolla puolustuksen kautta jo toista vuosikymmentä. On matemaattisten analyysien perusteella viimeinen pelipaikan varmuudella hankkineista. Jäänyt vain kerran kahdeksannen sijan huonommalle puolella kymmenestä viimeisestä rankingkisastaan, jossa pelannut kisat loppuun. Tasaista harmaata on siis luvassa jatkossakin.

6. Magnus (12/222)

Magnuksen kausi on noudattanut yleistä teemaa. Pelillisesti kuitenkin niin varma, ettei joudu jännittämään rystyset valkoisena osallistumistaan kauden päätapahtumaan. Joutunee pelaamaan molemmat jäljellä olevista turnauksista, koska jäi viimeisenä pelaajana ulos pudotuspeleistä edellisessä osakilpailussa. On nousemassa maratonrankingissa kymmenen joukkoon ensi kaudella. Jos Magnuksen kipinä palaa yhä kirkkaana, on lähellä pudotuspelipaikkaa Norjassa.

7. Janne (13/172)

Härnännyt muita pelaajia jättämällä poikkeuksellisesti kaksi kisaa väliin kaudella 2012-2013. Villeimmissä arvauksissa J.O. on pudotettu jopa joukkueen ulkopuolelle. Näin ei kuitenkaan tule käymään, jos jäljellä oleviin kisoihin osallistuu. Tähän arvioon voi hakea vahvistuksen edellisen vuosien rankingtaulukoista. Tilastollinen epäonnistuminen tapahtui jo Pihliksessä. Jannen vahvuutena on se, että on rutiinisuorituksellakin vähintään kerran mitaleilla seuraavissa kisoissa.

8. Jan (4/258)

Dominoi juniorisarjaa, kiusaa kärkeä avoimessa. Edellisellä kaudella varteenotettavaksi finaalisarjapelaajaksi noussut nuorukainen on onnistunut tällä kaudella varsin hyvin. Pihlajanmäellä saavutettu pronssi oli arvokas suoritus avoimen maajoukkuepaikkaa ajatellen. Tälle kaudelle luonteenomaista on ollut epätasaiset alkusarjajaot, mikä koituikin Janin kohtaloksi rautatieverkoston risteysasemalla. Tästä sijoituksesta alkaen taistelu lentolipuista on kuumimmillaan. Vaakakupin Janin suuntaan kallistaa se, että hän tarvitsee enää yhden onnistumisen. Nyt punnitaan nuoren miehen henkinen kantti avoimessa sarjassa ensimmäistä kertaa. Allekirjoittanut uskoo sen riittävän. Norjassa tavoitteet ovat luonnollisesti joka tapauksessa juniorisarjassa. Avoimesta sarjasta hakee arvokasta kokemusta.

9. Vesa (11/234)

Tietää mitä vaaditaan loppukauden osalta. Jos onnistuu jatkamaan viimeisten turnauksien tasolla, saavuttaa tavoitteensa. Pelasi jo edellisessä kisassa selkä seinää vasten ja onnistui. Huomioiden sen ja Moskovan kisojen tulokset, on Vesa nostanut osakkeitaan kilpailussa selkeästi. Teknistä osaamista Vesalla riittää. Joskus häviäminen Vesalle on jopa miellyttävä kokemus, kun monipuolisuus yhdistyy kauniisiin maaleihin. Isoin kysymysmerkki lienee se, ettei Vesa ole vastaavassa tilanteessa aikaisemmin ollut ja kisoihin pääseminen merkitsee todella paljon.

10. Otto (9/237)

Puristi 2011 kotikisoihin viimeisenä pelaajana, onnistumalla kauden päätöskisassa. Paistimestarin valikoimissa on siis kokemusta vastaavasta tilanteesta. Pohjapisteet niin tasaiset, ettei tarvitse kuin jatkaa omalla tasollaan ja kisalippu on lähellä. Huonoin suoritus tähän mennessä 27 pistettä, siihen lienee tulossa roima korotus jo seuraavassa kisassa. Tarvitsee tasaisen suorituksen finaalisarjoissa, koska ei ole toistaiseksi urallaan ollut neljän joukossa rankingturnauksessa ja taso loppukauden kisoissa on kotimaan mittapuussa korkealla. Oton ei tarvitse onnistua kuin kerran ja paikka on todennäköinen.Kolme kertaa kahdeksas on osoitus tasaisuudesta. Siitä on kuitenkin vielä pakko parantaa.

11. Juha (6/238)

Motivaatiotaso on arvoitus, eikä suorituskaan ole ollut riittävän hyvää. Asennepelaajana voi parhaimmillaan saavuttaa mitä tahansa. Pelillisesti elää siirtymäkautta, mutta omien poikien vanhentuessa harjoitusvastus kotona nousee niin korkeaksi, että nousee takaisin saavuttamalleen tasolleen. Tällä kaudella energiaa omiin pelisuorituksiin ei ole riittänyt tarpeeksi. Pudotuspeleissä voi voittaa kenet tahansa ollessaan sopivassa mielentilassa (pl. Ahti), joten mahdollisuus korkeampiin sijoihin on yhä olemassa. Onnistumisia vaaditaan kuitenkin kaksi kertaa, eikä se ole helppoa.

12. Kevin (8/237)

Ollut kaksi kertaa neljäs tällä kaudella. Se ei valitettavasti vielä riitä, kun muista kisoista saadut pisteet ovat liian matalat. Pisteiden valossa täysi mahdollisuus kisoihin, ja jos siinä onnistuu, on se suomen maajoukkueen etu pitkässä juoksussa. Kevin on yksi niistä, jonka varaan tulevaisuutta on hyvä rakentaa. Periksiantamattomasta asenteesta on monella opittavaa. Joka tapauksessa Norjassa Kevinin silmissä lienee juniorisarjassa menestyminen. Pääsee kahden vuoden päästä kisoihin heittämällä. Paljon ratkeaa jo Turussa.

13. Juho (10/235)

Oli toimittajan suosikki kisahevosta valittaessa ennen Pieksämäkeä. Kevinin, Vesan ja Oton pudotuspelipaikat käänsivät asetelman. Toivottavasti sisuuntuu tästä kirjoituksesta ja osoittaa tämän analyysin turhaksi humputukseksi. Vuonolla virsien soittaminen ei tunnu samalta ilman Juhoa. Kisoihin pääseminen vaatii kaksi sijoitusta kahdeksan joukossa, arviolta kaksi viidettä sijaa riittää. Ongelmana on ollut tasainen alisuorittaminen. Turussa välieriin ja muut saavat mietittävää, niin tasaisen epätasainen kausi on ollut.

Loppusanat

Koska kaikki eivät voi jäljellä olevissa kisoissa onnistua, niiden pelaajien osakkeet nousevat, joilla on vielä varaa epäonnistua. Jari ei uskonut Pieksämäen jälkeen mahdollisuuksiinsa, joten mustaksi hevoseksi en häntä nostanut. Muilla pelaajilla mahdollisuudet lienevät lähinnä teoreettiset. Kauden päätöskilpailu on tunnetusti kovatasoinen, kun joukkuekisat keräävät paikalle vähemmän kaudella pelanneita entisiä suuruuksia. Huhujen mukaan paikalle saapuu mielenkiintoisia pelaajia. Seuraavan viikonlopun panokset ovat siis todella korkeat. Sen jälkeen tärinät voidaan suunnata kohti oluen juojien luvattua maata, sillä Prahassa pelataan jo huhtikuun toisena viikonloppuna.

Ennustus: Sijaan 10 vaaditaan 270 pisteettä.

- MM -

2 kommenttia:

  1. Aika lähellä 270:tä liikutaan. Mä sanon, että se riittää max 11:een sijaan.

    VastaaPoista
  2. Otetaas takas. 270 riittää tod.näk. 9:een sijaan. MM-paikka (11:s) vaatii... jaa-a. Tasaista on.

    VastaaPoista