sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kukkuu Kupittaa

Turnauskalenteri sen kertoi; kauden kuudes rankingturnaus - maajoukkueen muodostumisen kannalta jännittävä sellainen – tultaisiin pelaamaan Turun Kupittaalla 6.4.2013. Spjalerancen riveistä matkatossulle antoivat myöten Ahti, Mylläri, Housu, Rautio, Janne, Pasi, Temppu, Vesa K ja Pesä.

Monen pöytäjääkiekkoviikonloppu käynnistyi jo perjantain puolella, kun entisellä Ismo L:n ja nykyisellä Vesan kämpällä Helsingissä oli tarkoitus ottaa pientä lämmittelyä. Pesälä vietti perjantaipäivän VR:n hellässä huomassa ja saapui iltasella Vesan asunnolle, samoihin aikoihin Vaurion kanssa. Mechelininkadun varressa vastassa olikin Vesa itse, pukeutuneena urheilupaitaan, shortseihin ja asukokonaisuutta täydentäviin polvipituisiin kumisaappaisiin. Hieman ex tempore –henkeen myös Ahti tuli treeneihin mukaan myöhäisillasta ja oli myöskin nukkumapaikkaa vailla Vesan jo tiheään miehitetystä asunnosta.

Uuden sensaatiohakuisen pelinauhan ja useimmille tutun mallasjuoman merkeissä käynnistyi myös järjestyksessään ensimmäinen Spjalerancen harjoitusturnaus, Spjalluralli #1. Turnaus saatiin käyntiin vasta puolenyön lähestyessä Vesan, Tuhon ja Pesäpojan nautittua jo huomattavia määriä mainittua urheilujuomaa. Tämän turnauksen ehdoton onnistuja oli tietenkin Pesälä, joka kahmi runkosarjasta kaikki saatavilla olevat pistemenetykset vastustamattomasti tililleen. Sarjan kruunasi Enkelitukan nenän edestä viety pronssi jatkoajan hallitulla jalkakoneella etunurkkaan. Finaalin puolella Ahti rymisteli voiton Vesasta. Kämpän lattia vuorattiin patjoilla ja jokaiselle löytyi kohtalainen leposija ilman mainittavaa lusikointia. En ota kantaa siihen, kuinka moni paikallaolijoista jäi kuitenkin kaipaamaan seurakaverin miehistä syliä yön pimeinä tunteina.


Seuraavana päivänä oli vuorossa toisenlainen spjalluralli, kun Mylläri saapui täsmälliseen tapaansa hakemaan pelaajat autonsa kyytiin. Ajomatka Turkuun sujui rauhallisissa merkeissä ja pian saapumisen jälkeen alkusarjat olivat valmiit alkamaan. Molemmissa alkusarjoissa oli rajan seudussa tiukkaa, mutta suurilta yllätyksiltä vältyttiin. Santala väänsi uransa parhaan alkusarjan ollen B-lohkon viides sarjalla 9-3-3. Toisessa lohkossa Kantolan peli nikotteli kuluneen kauden tapaisesti ja divari kutsui.


Spjalerancen pojista A-lohkossa viivan paremmalle puolelle sijoittuivat Temppu(3.), Vesa(4.), Tuho(6.) ja Mylläri(8.) Jannen, Pasin ja Vesa K:n pudotessa divarin puolelle. Myllärin putoaminen oli huomattavan lähellä, kun sijalla 9. ahdisteleva Herkku oli vain kahden pisteen päässä. Keskinäisessa ottelussa ei maaleja nähty, joten yksikin Janin ”juoksukebab” olisi voinut tehdä ratkaisevaa hallaa Myllykynkään turnaukselle. B-lohkon puolella Ahti ja Otto ottivat jatkopaikat sijoilta 2. ja 3. Nämä hyvästä ja huonosta puolustuksestaan tunnetut herrat päästivät tällä kertaa sarjassa vähiten maaleja.

Finaalisarjassa Ahti oli ylitse muiden ja vei ykkössijan. Enkelitukka Tuho löysi jatkosarjaan älyttömän vireen ja oli pitkään kiinni jopa finaalisarjan kakkossijassa. Tuho lopulta neljäs. Temppu oli myös hyvällä liekillä liikenteessä ja oli kolmas, Mylläri lunasti vitossijan varmoin ottein. Sen sijaan pleijariviivan lannistavalle puolelle jäivät Otto (10.) ja Vesa(12.)

Tilanne maajoukkuepaikkojen suhteen oli jo tässä vaiheessa riittävän mielenkiintoinen ja kaiken kukkuraksi turnauksessa päätettiin pelata vielä pudotuspelit. Ahti voitti Pelkosen isommitta vaivoitta suoraan neljässä. Santun ja Olli Jannelan välillä nähtiin tiukkoja ja vähämaalisia pelejä ja näkökulmasta riippuen keskinkertaisia pudotuksia. Neljännessä ottelussa avustava spjaletuomari Vesa pudotti aloitukset. Jännittävien vaiheiden jälkeen voittajasta ei kuitenkaan ollut epäselvyyttä Santun vääntäessä kaikki neljä ottelua nimiinsä. 

Temppu sai vastaansa tehojuniori Kevinin. Teemu löi jo otteluvoitot 3-0 tauluun, kun Kevin osoitti olevansa toistaiseksi pieni mutta sitäkin pippurisempi suupala. Kevin aloitti nousunsa vahvasti voittaen kaksi seuraavaa kohtaamista, mutta kuudennessa Teemu löi homman poikki lukemin 5-2. Spjalepari Myllärin ja Tuhon kamppailu oli jo ennakkoon mielenkiintoinen. Ensimmäisen ottelun voitti Mylläri ja seuraavan käänsi vihkoonsa Rautio jatkoajalla. Jatkoaikamaali oli taidokas ja nopea osoitus Raution ylivoimaisesta pelisilmästä ja tekniikasta, kun Enkelipoika runttasi vapaana pomppineen kiekon Myllärin vahdin selän taa. Kolmannessa Mylläri oli parempi maalein 5-2 ja kaksi seuraavaa ja viimeistä ottelua olivat molemmat Myllärin jatkoaikavoittoja. Mikan peruskikka oli myös jatkoajalla murhaavan tarkka ja likimain mahdoton ottaa täysin kiinni. Rautio tyrmistyi sarjan aikana Myllärin sentteripuolustuksesta ja kertoi tämän olleen tärkeä syy Mikan voittoon, muuta kuin täysin onnistunutta sentteriä Mika ei mukisematta imaise.

Välierissä Santun puolustus teki Ahdille ongelmia. Yhden otteluista voitti Ahti lukemin 1-0 ja Santtu vastaavasti voitti yhden samoin lukemin. Toisaalta Ahdilla oli sitäkin vähemmän vaikeuksia puolustaa ja Santun maalisaldo sarjan aikana jäi kolmeen. Sarja Ahdille 4-1 ja Spjalen kolmoisvoitto tässä vaiheessa selviö. Teemun ja Myllärin välieräkamppailu oli tuima ja tasainen. Teemu viskoi väsymättä kapulaa myllynrattaaseen ja sarja eteni aina siihen kuuluisaan seiskan jatkoaikaan saakka. Tässä tilanteessa on harvoin nähty yhtä omintakeista ratkaisua. Myllärin peruskikka upposi totuttuun tapaan Teemun verkkoon ja Mika katsoi pelin olevan sillä selvä. Myllärin kannalta ikävästi häneltä jäi kuitenkin huomaamatta, että kiekko ei jäänyt maaliin. Mikan kädet eivät olleet enää tikkujen tuntumassakaan kun Teemu sujautti kiekon erehtymättömästi maalivahdilla sentterilleen ja runttasi kiekon reppuun. Finaalipaikka Teemulle mitä mielenkiintoisimmalla tavalla. Myllärin sanoin, tuollainen ratkaisu on aina ikimuistoisempi kuin yksi tylsä hävitty finaali Ahtia vastaan. Tämän suhteen finaalissa ei yllätystä nähty, vaan Ahti vei turnausvoiton otteluin 4-1. Teemu oli voitto-ottelussaan kuitenkin reilusti parempi maalein 6-2 osoituksena nuoren miehen kyvyistä laittaa kuka tahansa aika ajoin julmille numeroille.

Ahdin turnausvoitto ei tullut missään spekulaatioissa yllätyksenä, kuten tällä kaudella on tapana ollut. Rankingturnausten teesinä on viime vuodet ollut se, että Ahti satunnaisesti löytäessään pelipaikalle on jo todennäköisesti ansainnut voittopokaalin. Pystejähän Ahdilla on jo siinä määrin, että luulisi jonkinlaista varastointiongelmaa jo olevan. Ratkaisu voisi olla esimerkiksi pokaalirojon kuskaaminen metallinsulattamoon, jolloin metallisulasta voisi valaa Ahti-patsaan sijoitettavaksi Paavo Nurmen jäljennöksen välittömään läheisyyteen Olympiastadionin pulujen iloksi.

Pesän paluumatka sai iloisen yllätyksen, kun seuraavana aamuna tapahtui tuoreesta elokuvatettaritarjonnastakin tuttu ”odottamaton matka” Lapin läänin puolelle. Junan saapuessa Ouluun Otto piti herätyskellon vaivaannuttavaa pirinää täysin toisarvoisena ja pojan raottaessa silmiään juna jo hiljalleen lipui Oulun juna-asemalta poispäin kohti uusia seikkailuja. Ylimääräinen mutka Rovaniemen kautta täydensi Tour Le Finlandin ja monivivahteisen kisareissun.

Maajoukkuepaikkojen suhteen tilanne tämän mylläkän jälkeen on se, mitä jo vähän osattiin ennakkoon haistella: mitään ei ratkennut ja tilanne on erittäin auki. Tilastollisen analytiikan kunniadosentti Stibe on tehnyt vakuuttavaa spekulaatiotyötä. Sijat 7-13 ovat tässä vaiheessa auki ja 1-6 ovat varmistaneet kisapaikkansa. Tässä turnauksessa asetelmiaan selvästi paransivat Tuho ja Kevin, kun Magnusin, Eräjorman, Vesan ja Pesän tilanne tästä hieman hankaloitui. Monien potentiaalisten maajoukkuepelaajien jäädessä pudotuspelien ulkopuolelle vaadittava minimipistemäärä kuitenkin laskee vääjäämättä, Toivosen arvion mukaan 262 pistettä voi jo riittää kisapassiin. Viimeisessä turnauksessa moni kaipaisi kunnon onnistumista ja vielä useampi vähintään hyvää sijoitusta, mikä tekee päätösturnauksesta todellisen trillerin, johon kaikki viivaa hivuttelevat tulevat taatusti valmistautuneena ja hurjalla latauksella. Samassa yhteydessä pelataan joukkue-SM:t, jotka tietysti ovat uunituoreelle seurallemme viikonlopun toinen näytön paikka ja odotettu debyytti. Naantalissa olisi tiedossa sellaista kutkutusta ja legendaa, että se saanee jopa Vesan kumpparit pyörimään jaloissa.

Spjalerancen sijoitukset Turun rankingkisassa:

1. Ahti
2. Temppu
3. Mylläri
6. Tuho
10. Otto
12. Vesa
21. Pasi
22. Janne
24. Vesa K



-Pesä

2 kommenttia:

  1. Ollila havaitsi, että Pelkonen voi vielä pudota vaikka sijalle 13 rankingissa. Teoreettista, sillä Eriksen pitäisi voittaa ja Spjalen trion OP-JR-VH pitäisi miehittää sijat 2-4. Pari muutakin sopivaa osumaa kaivataan...

    VastaaPoista